Selkä jumissa ja kipeä. Liikkuminen on jäykkää, mukavaa asentoa on vaikea löytää. Kun hyvän asennon löytää ja siinä lepää hetken aikaa, kipu hieman helpottaa. Liikkeelle lähtiessä jumittaa taas. Pystyyn noustessa tuntuu kuin palikat eivät menisi kohdakkain.
Edellinen kirjoitukseni koski Suomessa yleistä tapaa puhua selän kivuliaista jumeista ”lukkoina”. Nimitys lukko on ymmärrettävä jo asiakkaan kokemuksesta käsin, mutta lääketieteellisesti termi opn virheellinen, sillä varsinaisissa fasettilukoissa on kyse jostakin aivan muusta. Muualla maailmassa manuaalisen terapian ammattilaiset tapaavatkin puhua nikaman dysfunktiosta eli toiminnan häiriöstä. Osteopaatit puhuvat somaattisesta dysfunktiosta tai osteopaattisesta leesiosta (functio laesa, toiminnan häiriö). Näillä tarkoitetaan selkärangan lihaksiston spasmia, joka syvissä rakenteissa tapahtuessaan aiheuttaa nikaman paikallisen liikerajoituksen.
Sekä kipu että jäykkyys ovat elimistömme puolustusreaktioita. Akuutti kudosärsytys saa aikaan keskushermostossa hälytystilan, jossa kipu saa meidät kiinnittämään huomiomme uhattuun kehonosaan, tässä tapauksessa selkään tai niskaan. Lihasspasmi stabiloi rangan estäen sen liikkeen. Mikäli kyseessä on akuutti kudosvaurio kuten venähdys, stabilaatio voi estää vaurion pahenemisen. Tätä voi ajatella eräänlaisena alkukantaisena kipsinä.
Kaikissa selkäjumeissa ei kuitenkaan ole aina kyse vauriosta. Lihakset voivat krampata monesta muustakin syystä, kuten äkillisestä liikkeestä, vaikeassa asennossa tehdystä kurotuksesta, lihasten väsymisestä, tai ennakoivasti tilanteessa, jossa aikaisemmin loukattua selkää kuormitetaan tavalla, joka aiemmin johti loukkaantumiseen. Varsinkin pitkään jatkuneissa ja toistuvissa kivuissa ennakoinnin osuus korostuu. Tällöin harmitonkin kudosten kuormitus voi johtaa kipuun ja lihasten jännittymiseen tai kramppiin.
Mikäli akuuttiin jumiin liittyy selkeä tapaturma, jumin kannattaa antaa olla ja mahdollisen kudosvamman parantua. Jos taas jumi syntyi hampaita harjatessa, kävellessä, tai muussa tilanteessa, jossa selkään ei kohdistu suurta kuormitusta, voidaan jumia pyrkiä helpottamaan. Perusterveydenhuollossa tämä tehdään tyypillisesti määräämällä kipulääkettä ja lihasrelaksanttia. Näiden tarkoituksena on mahdollistaa mukavampi liikkuminen lääkityksen viedessä kivulta pahimman terän ja lihasten antaessa hieman paremmin periksi. Liike on lääkettä.
Osteopaatti pyrkii pelaamaan selän rennoksi hyödyntämällä ja tukemalla elimistön omia säätelymekanismeja. Keinoja on monia, mutta kaikkien vaikutusmekanismi lienee pohjimmiltaan sama: hermostolliset vasteet osteopaatin tuottamiin fyysisiin voimiin. Yhtenä osteopaattisen hoidon etuna lääkkeisiin verrattuna on liikkeen kohdistuminen: ihmisen voi olla itse vaikea kohdistaa liikettä sitä tarvitsevalle alueelle lihasten pistäessä vastaan ja virheistä rangaistaessa kivulla; osteopaatti voi kohdistaa liikkeen halutulle alueelle asiakkaan levätessä rentona. Hoidon jälkeen itse tehtävää liikettä on taas helpompi jatkaa.
Kirjallisuutta:
Bialosky, Joel E. – Bishop, Mark D. – Price, Don D. – Robinson, Michael E. – George, Steven Z. 2008: The Mechanisms of Manual Therapy in The Treatment of Musculoskeletal Pain: A Comprehensive Model. US National Library of Medicine. National Institutes of Health. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2775050/
Jam, Bahram 2016: A new Paradigm in Manual Therapy: Abandoning Segmental Motion Palpation. Advanced Physical Therapy Education Institute (APTEI), Thornhill, ON, Canada
Melzack, Ronald – Katz Joel 2013: Pain. WIREs Cogn Sci 2013, 4:1–15. doi: 10.1002/wcs.1201 http://wires.wiley.com/WileyCDA/WiresArticle/wisId-WCS1201.html
Parsons, Jon 2005: Osteopathy: Models for Diagnosis, Treatment and Practice. Churchill Livingstone. Elsevier.