Osteopatia

Osteopatia on terveydenhuollon ammatti, joka yhdistelee erilaisia tutkimis- ja hoitomenetelmiä tuki- ja liikuntaelimistön terveyden edistämiseksi. Yleisimmät osteopaatilla käymisen aiheet ovat haasteet tuki- ja liikuntaelimistön toiminnassa, kuten erilaiset kivut ja liikerajoitukset, liikkumisen vaikeudet, hermo-oireet sekä jännitystilat.

Osteopaatin koulutus

Osteopaatteja koulutetaan ympäri maailmaa, ja osteopaatin toimenkuva vaihtelee koulutuksen mukaan. Yhdysvalloissa osteopaatti saa lääketieteellisen peruskoulutuksen ja erikoistuu osteopaattiseen manuaaliseen terapiaan. Yhdysvaltalaiset osteopaatit toimivat osana amerikkalaista terveydenhuoltoa lääkärin valtuuksin ja velvollisuuksin. Euroopassa koulutus on yliopisto- tai ammattikorkeakoulutasoinen maan politiikasta riippuen. Joissain maissa harkitaan osteopatian laillistamista, jolloin se tulisi osaksi julkista terveydenhuoltoa fysioterapian rinnalle. Toisissa maissa osteopaateilla ei ole edes nimikesuojaa, jolloin periaatteessa kuka tahansa voi väittää olevansa osteopaatti.

Suomessa osteopaatti toimii nimikesuojattuna terveydenhuollon ammattilaisena, jonka koulutus ja toimivaltuudet rajoittuvat terveys-, hyvinvointi- ja kuntoutuspalveluiden tuottamiseen. Osteopatiaa voi opiskella Metropolia ammattikorkeakoulussa kokopäiväopetuksena tai Valviran hyväksymässä yksityisessä oppilaitoksessa monimuoto-opetuksena. Koulutus kestää neljä vuotta ja on laajuudeltaan 240 opintopistettä. Valmistuttuaan osteopaatti voi suorittaa kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon (YAMK) tai osteopatian maisterin tutkinnon. Maisterin tutkinto järjestetään ulkomailla.

Osteopaateille on tarjolla valtava määrä syventävää lisäkoulutusta niin ulkomailla kuin suomessakin. Suomen osteopaattiliitto sekä osteopatian oppilaitokset järjestävät säännöllisesti erilaisia lyhytkursseja ulkomaisten osteopaattien ohjaamina, lisäksi osteopaatit ovat tervetulleita monien yksityisten kuntoutusalan koulutusta järjestävien tahojen koulutuksiin. Osteopaatit järjestävät puolestaan monenlaisia koulutuksia muille terveydenhuollon ammattilaisille, kuten hierojille ja liikuntaa ohjaaville ammattilaisille.

Osteopatian historia

Vuonna 1874 amerikkalainen lääkäri Andrew Taylor Still (1828-1917) esitteli tapansa hoitaa potilaitaan käsin suoritettavilla toimenpiteillä. Hänen metodinsa oli vastalause tuon aikakauden lääkinnälle, jossa sairauksia hoidettiin mm. suoneniskennällä, reikien poraamisella kalloon ja juottamalla nykyisin myrkyllisiksi tunnettuja aineita, joilla ei ollut terapeuttista vaikutusta. Still palasi biologisiin tieteisiin: anatomiaan ja fysiologiaan. Hän alkoi hoitaa potilaitaan manuaalisilla menetelmillä, joissa hyödynnettiin käsillä tunnustelun taitoa, palpaatiota.

A. T. Still ei opettanut valmiita menetelmiä tai tekniikoita, vaan hän edellytti oppilailtaan perinpohjaista ihmiskehon toiminnan tuntemusta. Hän odotti oppilaidensa löytävän itse sopivat keinot auttaa potilaitaan oppimiensa anatomian ja fysiologian tietojen pohjalta. Hoito ei rajoittunut manuaaliseen käsittelyyn; joskus ikkunan avaaminen tunkkaisessa huoneessa oli parasta, mitä olosuhteisiin nähden oli tehtävissä.

Stillin oppilas John Martin Littlejohn (1869-1947) käytti hoidossaan rytmisiä vipuvarsitekniikoita elimistöön vaikuttamiseksi. Hänen tavoitteenaan oli tukea normaaleja biologisia prosesseja ja saada keho reagoimaan lempeän vuorovaikutuksen kautta, ei pakottaa sitä väkisin muuttumaan. Ajan kuluessa tällaiseen metodologiaan aletttiin viitata nimillä General Osteopathic Treatment ja Total Body Adjustment, ja niitä opetetaan tänä päivänä joissain osteopatiakouluissa ns. "klassisena" osteopatiana. Rytmiset ja heilurimaiset liikkeet lienevätkin osteopaattiselle käsittelylle tunnusomaisimpia.

Nykyaikana osteopaatti Eyal Lederman (väitellyt fysioterapian tohtori) on tutkinut perinteisiä osteopaattisia tekniikoita, ja kehittänyt niistä yhtenäisen metodologian kuntoutukseen. Heilurimaisia liikkeitä voidaan soveltaa eri tavoin mm. kivunhoitoon, rentoutumiseen, mobilisaatioon, nestedynamiikan edistämiseen sekä motorisen kontrollin kehittämiseen. Näin muodostuu jatkumo, jossa voidaan edetä vaiheittain makuuasennosssa tapahtuvasta passiivisesta käsittelystä pystyasennossa tehtävään aktiiviseen harjoitteluun.

Moderni osteopatia

Alana osteopatia on jatkuvasti kehittyvä. Tutkitun tiedon lisääntyessä se on joutunut monien muiden alojen tavoin tarkistamaan keskeisiä olettamuksiaan. Tieteelliset tutkimusmenetelmät ovat tuottaneet valtavasti uutta tietoa kivun toiminnasta, manuaalisen terapian vaikutusmekanismeista, sekä aktiivisen harjoitusterapian merkityksestä. Osteopatian aikakausjulkaisut, kuten International Journal of Osteopathic Medicine, ovatkin julkaisseet useita artikkeleita, joissa on esitelty raikkaita uudistusehdotuksia osteopatian toimintamalleihin. Aidosti modernille osteopatialle on ominaista alalla tapahtuvan tutkimuksen seuraaminen ja kyky arvioida kriittisesti omaa toimintaa.

Osteopaattinen hoito

Tutkiessaan ja hoitaessaan osteopaatti tuottaa käsillään liikettä kehon rakenteille. Rakenteita voidaan liikutella rytmisesti ja syklisesti toistaen, tai ne voidaan viedä kipua helpottavaan asentoon, jossa liike vapautuu rentoutumisreaktion myötä. Osteopaatti tunnistaa kehon reaktiot ja mukautuu niihin aktiivisesti käsittelyn aikana. Hoito on laaja-alaista ja siinä huomioidaan muutkin kehon alueet kuin se, missä tuntuu kipua tai jännitystä. Tavoitteena on elimistön toimintamallin muuttuminen lyhyen aikavälin selviytymisstrategiasta kohti pitkän aikavälin terveyttä ja hyvinvointia. Manuaalisen terapian lisäksi osteopaatti hyödyntää toiminnallisia metodeja itsehoidon ohjauksessa.

 

Scroll to top